31.5.2013

Onnistunut estetunti

Olin siis eilen estetunnilla. Teen tän postauksen vähän eri tavalla kun yleensä.
17.00
Iskä vei mut tallille viiden aikaan. Me käytiin eka hakemassa kamera iskän työpaikalta.

17.15
Saavuin tallille. Mulla tuli aika kiire, koska mun piti vielä ehtiä siivota karsina, hakea Ruffe sisälle, ja laittaa sille varusteet, ja kaikki tämä 15 minuutissa. No, aloin heti siivoomaan karsinaa. Kun olin siivonnut karsinan hain Ruffen sisälle. Annoin sille vähän omenaa ja harjasin sen. Ruffe oli piehtaroinut eli se oli todella likainen. Yritin kuitenkin harjata sen mahdollisimman nopeasti, jotta ehtisin lämmitellä Ruffen ennen tunnin alkua. Laitoin Ruffelle satulan ja suitset. Menin laittamaan itselleni kypärän ja kengät. Hain Ruffen ja menin maneesiin ratsastamaan.

kesä 2012
17.40
Aloitin normaalisti alkukäynneillä. Olin yksin maneesissa, joten Ruffe vähän tuijotteli ja säikkyi outoja ääniä. Aloin verkkaamaan ravissa ja nostin laukkoja. Ensiksi Ruffe ei oikein halunnt nostaa laukkaa, mutta sitä enemmän laukkoja nostin, sitä herkemmäksi Ruffe tuli.

syksy 2012
18.00 Mun ratsastuksenopettaja tuli maneesiin ja alkoi laittaa esteitä. Aloin tulla laukkaympyrällä puomia. Ruffe oli kivan reipas ja osui puomeille hyvin. Sen jälkeen kun olin lämmitellyt niin ope sanoi, että mun pitää tulla kokorata leikkaa ristikon yli. Ruffe vähän hämmästyi siitä, että yhtäkkiä pitikin hypätä. Tuli todella kummallinen hyppy. Jatkoin vielä puomin yli ja Ruffe tuli sen ihan hyvin. Sen jälkeen aloin tulla kahdeksikolla kahta estettä. Tarkoituksena oli vaihtaa laukka aina esteellä. Vasempaan suuntaan Ruffe ei olisi halunnut vaihtaa laukkaa, mutta oikeaan suuntaan se vaihtoi tosi hienosti. Me lopetettiin siihe kun se vaihtoi hyvin laukan. Menin vielä loppuravit ja käynnit.

kesä 2012
18.30
Vein Ruffen karsinaan ja otin siltä varusteet pois. Vein sille tarhaan vielä kaksi kannullista vettä.

19.00
Vein omat kamppeeni kaappiin ja join vielä vähän vettä. Iskä oli tullut jo hakemaan joten lähdin kotiin.

Anteeks, että taas vanhoja kuvia, mutta kaveri ei ehtinytkään kuvaamaan tuntia! 

-Aino







27.5.2013

Ruffen syntymäpäivä!

Ruffe täyttää tänään siis 9 vuotta, kokoajan tää luku suurenee. Pian tulee myös vuos täyteen siitä ku ollaan ostettu se! Mut nyt vähän tekstiä tästä päivästä joka olikin ihan normaali.

Aino ja mä lähettiin pyöräilemään tallille heti koulun loputtua. Me ei pysähytty Saleen, koska kummallakaan ei ollut nälkä niin ei oikeestaan ollu tarvettakaan pysähtyä kauppaan. Kun me oltiin perillä vaihettiin me vatteet haettiin Ruffe sisälle. Ruffe käyttäyty tosi nätisti, kun harjattiin ja varustettiin se.

 
 
Mä ratsastin ekana. Menin alakentällä, koska kaks muuta hyppii just ylä-kentällä, niin en oikeen tahtonu niitten eteen mennä sinne. Ruffe meni oikeestaan aika reippaasti alkuravit ja sillai, mut ekoja nostoja ei sitte millään saanu kunnolla tehtyä. Tuli paljon turhia pukkeja ja sen semmosta. Mut sitte ku päätinki hyppää pientä kavalettia alko Ruffeki vähä virkistyä ja nostihuomattavasti paremmin laukat kuin alussa:)

 
 
 
Aino meni mun jälkeen vielä ilman satulaa. Ruffe meni mun mielestä hyvin ja niin varmaan ainonki mielestä. Laukat se nosti ihan hyvin ja ravi näytti myös liikkuuvan ihan kivasti!

 
 
 
 
Kun me oltiin molemmat ratsastettu vietiin me Ruffe heti tarhaan ja me vietiin sille kolme kannullista vettä ja vähän tuoretta ruohoa, siitä se kyllä tykkäs. Sit me vielä siivottiin sen karsina, pestiin sen ruoka- ja juomakuppi ja sit vielä suolakiveä ja boksin edustaa putsailtiin.


-Alsu






26.5.2013

Pitkästä aikaa..

joo-o.. eli on siitä ny aika pitkä aika ku viimeks kirjottelin. Mulla on ollu aika paljon kiireitä nii se on ainaki yks syy miksen oo ehtiny ja muutenki kamera on aina unohtunu kotia! Huomenna yritän ottaa kameraa mukaan tallille ja napsia vähänn kuvia teille.

Eli niinku sanoin huomenna postaus multa sitte! Mitään erikoitsa ei oo nytte tapahtunu Ruffen kanssa. Mut se satula juttu on nyt lopullisesti päätetty, että me hankitaan se! Varmasti tulee olemaan sitte koulupenkki, ku silti mennää enemmän koulua ku esteitä Ruffella:)

Huomiseen

-alsu

11.5.2013

KEsä suunnitelmia

Moidooo! Tänään mä aattelinkin vähän kertoa mun ja meidän kesän joistain suunnitelmista ja osto suunnitelmista.

Elikkäs ihan ekana kerron, että Aino ja Elisa on menossa Ponilaaksoon ratsastusleirille viikoks, silloin mä hoidan Ruffea yksin. Sieltä tulee varmasti kuvia sit tänne blogiin.

Tän leirin jälkeen Elisa ja minä mennään Ruotsiin Piteåån, siinä matkalla käydään Haaparannassa Hööksissä. Sieltä Elisa aikoo kait ostaa ratsastushousut. Ite aion ostaa nahkasaappaat(<ehkä nuo), uuden kypärän ja ehkä palaturvaliivin. Me ostetaan sieltä varmasti Ruffellekki uusia tavaroita esim. jalustinhihnaa, huovan, loimen yms.:)

Ainosta mä en vielä oikeen tiedä mitä on suunnitellu ostella. Sen tiiän ainaki, että Aino aikoo myös hankkia nahkasaappaat!

Sit vielä siitä satulasta josta kerroin jo yhessä toisessa postauksessa. Tämmöne pätkä siitä: 'Ruffen satula on aikalailla epäsopiva Ruffelle mut sitä voi just ja just käyttää sillä. Se satula luisuu aina eteen ja painaa hieman sen lapaluita ja on myös hieman vino sen selkään. Tän takia me oltas hankkimassa ihan uutta satulaa. Mut se tapahtuu vasta ku meijjän tallilta lähtee tää virus juttu pois tai siis tää leviämisen uhka ettei kukaa ulkopuoline saa ny tulla tähän tallille niin vasta sen jutun loputtua me aiotaan hankkia se satula, me ajateltiin ihan , että Ruffe tultais ammattilasen taidoin mittaamaan ja sen mittojen perusteella sille tehtäs satula!'
Elikkäs niinkun tossa kerronkin, että ollaan hankkimassa uutta satulaa. Ei olla vielä 100 prosenttisesti varmoja tästä ostosta, koska tän ihan uuden satulan hinta olis kyllä aika korkee! Mut toivottavasti saatais tää uus satula piakkoin, ennen ku tuo satula käy vielä pahemmaks sillä.

-Alsu

9.5.2013

Torstai

Lähin tallille joskus puoli neljän aikaan. Huomasin, että kenttä oli ihan märkä sateen takia. Mun ei tarvinnut hakea Ruffea kun Alsu oli hakenu Ruffen sisälle jo aikasemmin, ku sato niin paljon. Ruffe oli tosi kiltti ja menin harjaamaan sen. Se oli aika märkä kaulasta kun oli ollut sateessa koko aamun. Laitoin sille satulan ja kun olin menossa hakemaan suitsia niin Unna tuli tallille mun kaveriks. Suitsin Ruffen ja vein sen maneesiin.

Maneesissa oli kolme muuta hevosta. Nousin selkään ja kävelin vähän aikaa. Lämmittelin sen ravissa ja Ruffe oli aika reipas. Ravasin molempiin suuntiin, jonka jälkeen nostin vähän laukkoja. Ravissa se oli reipas, ja liikkui eteenpäin, mutta laukassa oikeassa suunnassa se oli tahmea ja jäykkä. Vasemmassa suunnassa se taas liikkui laukassakin ihan reippaasti eteenpäin. Ravasin pääty-ympyrällä ja laukkasin välillä. Kysyin siinä sitten, jos Unna haluisi kokeila Ruffea. No Unna sitten ratsasti Ruffella vähän aikaa. Ruffe meni tosi hyvin!

Me vietiin se talliin ja otettiin varusteet pois. Vein sen pesupaikkaan ja pesin sen jalat ja vielä kuivasin ne, sitten vein sen takaisin karsinaan. Se sai multa vielä vähän porkkanaa ja leipää. :)

Ollaan muuten ostamassa Ruffelle uutta satulaa, kun sen vanha on sille vähän epäsopiva, siitä vielä varmaan lisää muissa postauksissa!

Kesä 2012

-Aino

1.5.2013

Vappukisat

HEijjheijj! Ei oo vieläkään valitettavasti tullu Ainolta postausta :/ mutt kyllä se vielä ehtii tänne kirjotella! Mä olin siis tänään Ellin kanssa Jpr:n vappukisoissa. Ei siis ite oltu kisaamassa, mut oltiin kattomassa, kuvaamassa ja tietty toimitsijoita oltiin.

Me ei siis ridattu tänään ku kisat alko ihan aikasin aamulla ja loppu siinä neljän maissa, mut si ne esteet piti viel viedä ulos sieltä maneesista ja sillee, nii siinä olis ollu nii paljo meininkiä jos oltais menty ratsastaan. Ruffelle tuliki vapaapäivä tälle päivälle.

Ei mulla paljoo muuta kerrottavaa ollukkaa. Mutmut me kaivataan vaan nii paljon lukijoita et saatais enemmän innostusta kirjottaan tänne blogiin!:) ,,pari kuvaa vielä vappukisoista:





 
 
-Alsu

23.4.2013

Sadepäivä

Moidoo taas! Jeij mä sit jaksoin kirjotella tänne, vaikkei nyt ollukkaa kuvia tähän postaukseen. Mut mä lupaan et seuraavaan mun kirjottamaan postaukseen tulee ihan varmasti kuvia!

Me lähettiin kolmen maissa tallille oikeestaan melkeen heti ku koulu loppu. Todellaki vihasin tätä tallipäivää sään puolesta, koska sato kokoajan.. niin, vaikka jpr:llä on maneesi niin silti. Eilen katsos alotettiin taas ratsastamaan kentällä ku on sulanu kaikki lumet pois. Nii just seuraavana päivänä piti tulla sadetta ja kahelle seuraavallekki päivälle luvattu sadetta.. Muuten kaikki muut asiat meni hyvin.

Ruffe meni tosi nätisti. Se nosti laukat nätisti, mä menin aika pitkiä pätkiä laukkaa ja harjottelin myös lävistäjää laukassa. Sit menin myös pohkeenväistöä ja nätisti se väistätti pohjettaki. Mä sain myös koottua Ruffea paremmin kuin yleensä. Niin ja reippaalla tuulella Ruffe oli, vaikka joutuki maneesiin ratsastelemaan.

Yks hyvä puoli ku oli maneesissa ratsastamassa. Se, ettei katto enää vuotanu! Siihen vaihettiin ihan lähiaikoina pleksit ja nyt maneesin katto on ihan tiheä eikä vuoda:)

Tästä postauksesta tuli aika lyhyt, koska mä kirjotin tän nii nopeesti ja ei ollu niin paljoo aikaa kirjottaa. Tuli vaan yhtäkkii tällane fiilis et nyt kirjottaisin tänne blogiin. Harmi vaan ku ei ollu kuvia jota olisin voinu tähän postaukseen lisäillä. Seuraavaan postauksen kirjottaa varmasti Aino.

-Alsu